5 000 vuotta  –  5 millimetriä

Ensimmäiset korkeakulttuurit muodostuvat Mesopotamiaan, Egyptiin ja Kiinaan. Kirjoitustaito keksitään Mesopotamiassa. Korkeakulttuurien piirteinä ovat kehittynyt maatalous, kaupunkimainen asutus, ammattiryhmien eriytyminen, kehittynyt hallintojärjestelmä ja kirjoitustaito. Taivaankappaleiden liikkeet toimivat kalenterina.

Kuva: Christian Jegou

Ensimmäiset korkeakulttuurit alkoivat muodostua noin 5000 vuotta sitten Mesopotamiaan eli kaksoisvirranmaahan sekä Egyptiin ja Kiinaan. Kirjoitustaidon kehittyminen aloitti historiallisen ajan. Kulttuurin ja innovaatioiden välittyminen sukupolvelta toiselle ei ollut enää suullisen perimätiedon varassa, vaan tieto pääsi kertymään ennennäkemättömällä tavalla. Muita korkeakulttuurille ominaisia piirteitä olivat suunnitelmallinen maatalous, kaupunkimainen asutus, ammattiryhmien eriytyminen ja kehittynyt hallintojärjestelmä. Samalla yhteiskunnan koko kasvoi ja hierarkia lisääntyi.

Sumerilaiset kehittivät kuvakirjoituksen noin 5200 vuotta sitten (3200 eaa.) ja nuolenpääkirjoituksen muutama sata vuotta myöhemmin. Kirjoitustaidon keksimisestä alkoi historiallinen aika. Samalla ilmestyivät ensimmäiset todisteet ihmisen uteliaisuudesta luonnontutkimusta kohtaan. Noin 4000 vuotta sitten useat pienet kaupunkivaltiot yhdistyivät suureksi Babylonian kuningaskunnaksi, mitä perua ovat laajat tähtitieteelliset kartat, nykyiset horoskooppimerkit sekä tapamme jakaa aika 60 jaollisiin osiin (minuutissa on 60 sekuntia, tunnissa 60 minuuttia) ja viikko seitsemään päivään. Samaan aikaan Niilin suistoalueelle egyptiläiset kehittivät geometriaa ja rakensivat pyramideja. Egyptiläiset myös alkoivat käyttämään 365-päiväistä kalenteria.

 

Lue lisää: Ihmisen kulttuurievoluutio