200 000 vuotta  –  20 senttimetriä

Nykyihminen (Homo sapiens) kehittyy Afrikassa. Maan akselin kaltevuuden ja Maan radan muodon vaihteluista johtuvat noin 40 000−100 000 vuoden sykleissä toistuvat ilmaston muutokset ja laajat jäätiköitymiset kiihdyttävät eliökunnan evoluutiota.

Kuva: Human Origins Program | Smithsonian Institution

Ihmisen kehitys
Nykyihminen, Homo sapiens, kehittyi Afrikassa noin 200 000 vuotta sitten. Tässä vaiheessa ihmisten sukuun kuului lukuisia muita ihmislajeja ja sillä oli jo pitkä kehityshistoria takanaan. Ihmisten ja simpanssien kehityslinjat erosivat noin 6 miljoonaa vuotta sitten, kun Itä-Afrikka oli kuivumassa savanniksi. Pystyasento oli edullinen avoimella savannilla ja neljä miljoonaa vuotta sitten elänyt Ardipithecus ramidus liikkui jo taitavasti sekä kahdella jalalla että kiipeillen. Kaksijalkaisuus vapautti kädet ja kolmen miljoonan vuoden takaa on todisteita Australopithecus garhin työkalujen käytöstä.

Ihmisten suku Homo kehittyi n. 2,5 – 2 miljoonaa vuotta sitten siirryttäessä nykyiseen jääkausiaikaan. Yksi keskeisimpiä lajeja oli Homo erectus, josta kehittyi Afrikassa nykyihminen ja Euroopassa neanderthalin ihminen, mikä kehittyi Aasiassa edelleen denisovan ihmiseksi. Näiden rinnakkaisten ihmislajien geneettistä materiaalia on sekoittunut nykyihmiseen ja ne hävisivät vain joitain kymmeniä tuhansia vuosia sitten, kun nykyihminen levittäytyi Afrikan ulkopuolelle.

Ihmisen kehitystä ovat ajaneet suurten ympäristömuutosten lisäksi aivojen kehityksen ja kyvykkyyden itseään ruokkiva kierre. Tehokas kävelytekniikka ja monimutkaistuva sosiaalinen vuorovaikutus sekä työkalut ja ruuanvalmistustaidon kehittyminen paransivat ravintotilannetta. Tämä puolestaan mahdollisti runsaasti energiaa kuluttavien aivojen kasvamisen yhä suuremmiksi, mikä edelleen lisäsi kyvykkyyttä ja siten paransi ravintotilannetta. Suurten aivojen kehittyminen vaati kuitenkin yhä pidempää lapsuutta, mikä puolestaan mahdollisti yhä monimutkaisempien taitojen opettelun. Samalla elinikä myös pidentyi ja lisääntymisiän ohittaneet isovanhemmat pystyivät vapauttamaan nuoret aikuiset ravinnon hankintaan. Nämä erilaiset piirteet todennäköisesti kehittyivät yhtä matkaa, toinen toisistaan riippuvana kokonaisuutena.

Kokonaan tämä kehitys ei kuitenkaan ollut nykyihmisen yksinoikeus: Myös esimerkiksi neandertalin ihminen osasi puhua, valmistaa monimutkaisia työkaluja ja ilmeisestikin jopa luoda taidetta. Geneettisesti lajimme ei kuitenkaan ole muuttunut kovinkaan paljoa. Ihmisen ja simpanssien genomien sekvensseistä alle 1 % on erilaisia. Tärkeimmät ihmisen ja simpanssin geneettiset erot keskittyvät kuuteen geeniin, jotka liittyvät aivojen kehitykseen, puheen tuottamiseen, käden rakenteeseen sekä ruuansulatukseen – niihin asioihin, jotka tekevät ihmisestä ihmisen.

Hominiinien evoluutio. Lukuisat Hominiinilajit elivät samanaikaisesti maapallolla. Suvut on merkitty eri väreillä. Kuva: Wikipedia

Hominiinien evoluutio. Lukuisat hominiinilajit elivät samanaikaisesti maapallolla. Suvut on merkitty eri väreillä. Kuva: Wikipedia

Lue lisää: Ihmisen evoluutio

 

Pleistoseeni ja jääkausiajan ilmaston vaihtelut
Pleistoseeniepookki 2,6 miljoonaa – 10 700 vuotta sitten on nykyisen kvartäärikauden ensimmäinen osa. Kvartäärikauden ilmasto vaihtelee rajusti 40 – 100 000 vuoden sykleissä. Kylmien kausien aikana Euraasian ja Pohjois-Amerikan jäätiköt laajenevat laajoille mantereisille alueille ja lämpimien jaksojen aikana jäätiköt jälleen vetäytyvät. Jääkausiajan ilmaston vaihtelut johtuvat mm. 41 000 vuoden sykleissä tapahtuvista maan akselin ja radan muutoksista (Milancovicin syklit) sekä lumen taipumuksesta heijastaa auringon säteilyä ja siten viilentää ilmastoa entisestään, minkä seurauksena sekä jäätiköitymis- että sulamisvaiheet kiihtyvät helposti. Jäätiköitymiset puolestaan sitovat merivesiä ja laskevat merenpintoja jopa 120 – 150 metriä. Lämpiminä kausina merien pinnat jälleen nousevat. Tämän seurauksena saarten ja mantereiden välille muodostuu vuoroin uusia maayhteyksiä, esimerkiksi kannas Euraasian ja Pohjois-Amerikan väliin, ja vuoroin nämä yhteydet katkeavat, mikä vaikuttaa eliöiden leviämiseen.

Jäätiköitymissyklit kiihdyttävät evoluutiota, mutta aiheuttavat myös sukupuuttoja. Elinolosuhteiden ja -ympäristöjen muutokset ovat maailmanlaajuisia, vaikka vaikutukset ovatkin selvimpiä pohjoisella pallonpuoliskolla. Pleistoseenin aikana ihmisen suku kehittyi, nykyihminen ilmaantui 200 000 vuotta sitten ja ihmisen kultuurievoluutio alkoi. Vaikka eliöstö oli jo hyvin nykyisen kaltaista, Pleistoseenikaudella eli myös monia nykyisin sukupuuuttoon kuolleita eläimiä, kuten mammutti, mastodontti, sapelihammaskissa ja jättiläislaiskiainen. Pleistoseeni päättyi viimeisimmän jääkauden päättyessä 10 700 vuotta sitten.

Jäätiköitymiset ovat toistuneet kvartaarikaudella noin 40 000 –  100 000 vuoden jaksoissa. Kuva: Hannes Grobe, AWI, Wikimedia