1 834 miljoonaa vuotta  –  1,83 kilometriä

Sarmantia-manner etelästä ja Amazonia-manner lännestä törmäävät Svekofenniseen pääalueeseen, minkä seurauksena Etelä-Suomen nykyinen maanpinta joutuu 18 kilometrin syvyyteen ja 800 °C lämpötilaan. Mineraalit alkavat muuttua uusiksi metamorfisiksi mineraaleiksi. Kiviaines sulaa, jolloin syntyy seoskiviä eli migmatiittia ja kivisulaa eli graniittista magmaa.

Kuva: Juha Ojanperä | Wikimedia

Suuri paine ja lämpötila
1850–1810 miljoonaa vuotta sitten Etelä-­Suomen nykyisin paljastuneena oleva kallioperä oli noin 18 kilometrin syvyydessä. Kivien lämpötila vaihteli 700–800 °C:een välillä, ja näissä korkean metamorfoosias­teen olosuhteissa kivissä tapahtui paljon muutoksia. Kyseinen vaihe edusti metamor­foosin huippuvaihetta, ja se vaikutti kaikkiin tätä vaihetta vanhempiin kiviin. Mineraalit, jotka olivat pysyviä alemmissa lämpötiloissa ja paineoloissa, alkoivat muuttua uusiksi mine­raaleiksi. Monet näistä muutoksista tapahtuivat mineraalireaktioissa, joissa uusia olosuhteita vastaavia mineraaliseurueita syntyi entisten kustannuksella. Kun musta biotiitti reagoi valkean kvartsin kanssa, syn­tyi punaista granaattia ja sinistä kordieriittia. Granaatti ja kordieriitti ovat niin kutsuttuja metamorfisia mineraaleja, jotka kertovat kallioperän kokemasta metamorfisesta kehityksestä. Niitä on Etelä-Suomessa savi­peräisten gneissien ja migmatiittien osana.

Metamorfoosin huippuvaiheen korkeaan metamorfoosiasteeseen liittyi myös kivien sulamista. Sulaminen alkoi savisedimentti­peräisistä kivistä. Niistä syntyi graniittisia magmoja. Kun syntynyt graniittisula muo­dosti suonia ja juonia isäntäkiveen, syntyi suonigneissejä ja muita migmatiitteja. Etelä-Suomessa on migmatiittien ohella myös täydellisen tai lähes täydellisen sulamisen tuloksena syntyneitä graniitteja. Monet Turku-Helsinki -välin mäet ovat vas­taavia graniitteja. Mäkien välisten alavien alueiden kalliopohja koostuu pääosaksi pehmeämmistä, laaksoiksi erodoituneista kivilajeista.