370 miljoonaa vuotta – 370 metriä

Kalalajit ja maakasvit monimuotoistuvat.  Ensimmäiset sammakkoeläimet ja hyönteiset kehittyvät. Himalajan korkuinen Kaledoninen vuorijono kuluu, ja siitä syntyvät paksut jokikerrostumat peittävät Etelä-Suomen. Kaledonisesta vuorijonosta on jäljellä mm. Skandit eli Kölivuoristo ja Appalakit.

Kuva: Walter Myers

Devonikauden huippupeto, Duncleosteus, kasvoi jopa 6 m pitkäksi ja tonnin painoiseksi. Kuva: Walter Myers

Devonikausi
Lämpimässä ja kosteassa ilmastossa sanikkaiset monimuotoistuivat. Niille kehittyi kunnolliset juuret ja lehdet. Vähitellen maa peittyy reheviin lieko-, korte- ja saniaismetsiin, joiden puut saattoivat kasvaa jopa 30 metriä korkeiksi. Kauden lopulla ilmaantuvat myös ensimmäiset siemenkasvit, joista myöhemmin kehittyvät mm. havupuut.

Devonikautta kutsutaan usein kalojen valtakaudeksi. Meriä hallitsivat erilaiset panssarikalat, joista suurin, Duncleosteus, kasvoi noin 6 m pitkäksi. Myös ensimmäiset rustokalat, joihin nykyiset hait ja rauskut kuuluvat, olivat kehittyneet jo siluurikauden puolella, mutta niiden kukoistus alkoi vasta panssarikalojen hävittyä. Ensimmäiset viuhkaevä- ja varsieväkalat kehittyivät makeissa vesistöissä. Viuhkaeväkalat ovat nykyään  selkärankaisten eläinten runsaslajisin ryhmä.

Ensimmäiset maaselkärankaiset kehittyivät varsieväkaloista kauden lopulla. Yksi tunnetuimpia kalojen ja sammakkoeläinten välimuotoja on 2006 löydetty fossiili Tiktaalik. Myös niveljalkaisiin kuuluvat hyönteiset ja hämähäkkieläimet kehittyivät ja mönkivät maalle.  Elämä levittäytyi kuivalla maalle todenteolla.

Nykyisten Alppien korkuinen Caledonian vuoristo alkoi kulua. Paksut jokikerrostumat peittivät laajalti Etelä-Suomea ja Luoteis-Eurooppaa. Kölivuoristo, Skotlannin ylämaat ja Appalakit ovat Caledonian vuoriston jäänteitä. Devonikautinen Suomi sijaitsi päiväntasaajalla, joten olosuhteet poikkesivat melkoisesti nykypäivän viileydestä.

Devonikautta kutsutaan usein ”kalojen aikakaudeksi”. Kuvassa Doryaspis.  Kuva: Walter Myers