425 miljoonaa vuotta  –  425 metriä

Ensimmäiset putkilokasvit kehittyvät. Merissä elää panssarikaloja, jotka ovat ensimmäisiä leuallisia selkärankaisia, sekä rustokaloja eli haiden ja rauskujen sukulaisia. Euroopan ja Pohjois-Amerikan mantereet törmäävät ja Kaledoninen vuorijono syntyy.

Kuva: Walter Myers


Meriskorpioni Pterygotus kasvoi jopa 1.6 m pitkäksi ja oli yksi Siluurikauden huippupedoista. Kuva: Walter Myers

Siluurikausi
Ilmasto oli lämpenemässä ja merenpinta alkoi jälleen nousta. Jäätiköitä ei enää laajemmin esiintynyt. Manneralueiden reunoja peittivät jälleen matalat ja lämpimät meret, joissa eli monimuotoinen eliölajisto.

Ensimmäiset putkilokasvit ilmaantuivat. Niihin oli kehittynyt aivan uudenlaisia tuki- ja johtosolukoita, joiden avulla putkilokasvit pystyivät painovoimasta piittaamatta kurkottamaan kohti korkeuksia, jotka olivat olleet mahdottomia sammalille. Varhaisilla putkilokasveilla ei kuitenkaan ollut vielä kehittyneitä juuria tai lehtiä.

Ensimmäisiä leuallisia selkärankaisia olivat jo ordovikkikauden puolella kehittyneet panssarikalat. Leuat olivat tärkeä askel selkärankaisten evoluutiossa. Ne kehittyivät kiduskaarista ja mahdollistivat aivan uudenlaisten ravinnonlähteiden hyödyntämisen. Esimerkiksi ennen leukojen kehittymistä huippupedot tulivat aivan muista eläinryhmistä, kuten niveljalkaisista. Lähes kaikki nykyiset selkärankaiset nahkiaisia ja vastaavia lukuun ottamatta ovat leuallisia.

Euroopan ja Pohjois-Amerikan mantereet törmäsivät päiväntasaajan alueella toisiinsa. Törmäyksen seurauksena nousi Caledonian vuoristo. Nykyinen Kölivuoristo Norjan ja Ruotsin rajalla, Suomen Haltitunturi, Yhdysvaltojen Appalakit ja Skotlannin vuoristot ovat tämän poimuvuoriston jatkeita.

Varhainen leuallisen kalan fossiili siluurikaudelta. ”Dentary” on alaleuan luu. Kuva: Zhu et al, Science, 2016.