1 900 miljoonaa vuotta – 1,9 kilometriä
Etelä-Suomessa on vilkasta saarikaaritulivuoritoimintaa, samanlaista kuin Filippiineillä nykyään. Tulivuoritoiminnan merkit ovat edelleen nähtävissä kallioperämme amfiboliiteissa. Lisäksi Aitolahden hiilipussit (Corycium enigmaticum eli “arvoituksellinen pikkupussi”) syntyvät. Näitä pidettiin aikoinaan maailman vanhimpina fossiileina. Nyt tiedetään, että ne ovat syanobakteereja muistuttavia mikrofossiileja.
Saarikaari syntyy raskaan merellisen laatan törmätessä kevyempään mannerlaattaan ja painuessa sen alle. Merellinen laatta subduktoituu ja alkaa lopulta sulamaan syvällä maan alla. Syntynyt magma pursuaa rakovyöhykkeitä pitkin ylös ja muodostaa tulivuorisaaria.
Saarikaaria muodostuu
Suomen geologia muistutti 1900 miljoonaa vuotta sitten Kaakkois-Aasian dynaamista geologiaa. Useita saarikaaria liikkui kohti pohjoisessa sijaitsevaa mikromannerta. Nämä saarikaaret olivat syntyneet kahden merellisen laatan törmätessä, jolloin raskaampi laatta työntyi toisen laatan alle eli subduktoitui ja alkoi sulaa. Tämä kivisula pyrki ylöspäin rakovyöykkeitä pitkin, jolloin muodostui kaari tuliperäisiä saaria. Kun myöhemmin saarikaaret törmäsivät mantereeseen, syntyi ns. Svekofenninen pääalue, johon Etelä-Suomi kuuluu. Useimmat saarikaarten entisistä vulkaniiteista ovat nykyisessä asussaan metamorfoosin läpikäyneitä, uudelleen kiteytyneitä amfiboliitteja, joista monet ovat vuorijonon synnyn yhteydessä poimuttuneet.
Osasta näitä kiviä voi erottaa alkuperäisiä vulkaanisia rakenteita. Osa saarikaaren magmoista purkautui meren alla, jolloin laavavirtoihin syntyi suuren lämpötilaeron vuoksi jäähtymiskuori, jonka sisällä laava virtasi. Syntyneiden ”Laavaputkien” eroosioleikkaukset olivat tyynyn muotoisia, minkä perusteella näitä laavoja kutsutaan tyynylaavoiksi. Saariston eteläosissa on muitakin merkkejä muinaisesta vulkaanisesta aktiivisuudesta, kuten amfiboliitit ja osa niin kutsutuista happamista gneisseistä.
Eri kivilajeja
Amfiboliitti on metamorfoitunut vulkaaninen kivilaji, joka on suhteellisen helppo tuntea kallion pinnasta. Se koostuu pääosaksi kahdesta mineraalista, amfibolista ja plagioklaasista, joista edellinen erottuu rapautuneella kalliopinnalla mustana jälkimmäisen ollessa valkoista. Kiven rakenteesta saa kuvan kuvittelemalla tummaa fariinisokeria ja valkoista sokeria sekoitettuina toisiinsa. Vulkaanisperäinen hapan gneissi on usein hienorakeista (raekoko alle millimetrin) ja väriltään vaaleaa. Plagioklaasin ja kvartsin ohella siinä on usein vähäisempi määrä tummia mineraaleja. Vulkaniittien alla olleet magmasäiliöt kiteytyivät erityyppisinä syväkivilajeina kuten gabroina, dioriitteina ja tonaliitteina.
Saarikaaren kivilajit erodoituivat samalla, kun saarikaaren vulkaaninen aktiivisuus jatkui. Saarikaarilta erodoitunut aines kerrostui mereen yhdessä mantereelta peräisin olevan aineksen kanssa.
Meriin kerrostui myös karbonaattisedimenttejä. Karbonaatteja muodostui, kun vulkaanisen kaaren erodoituessa vapautuva kalsium ja tulivuoritoiminnan vapauttama hiilidioksidi reagoivat. Myös syanobakteereilla eli ’sinilevillä’ saattoi olla osuutensa karbonaattien saostumisessa. Pohjois-Suomen Tervolan noin 2000 miljoonaa vuotta vanhat dolomiittistromatoliitit kerrostuivat syanobakteerien sitomina. Myöhemmin karbonaattisedimentit muuttuivat metamorfoosin myötä uudelleenkiteytyneiksi kalkkikiviksi eli marmoreiksi. Paraisten kalkkikivilouhos on paras paikka Lounais-Suomen marmorien tarkasteluun.
← Edellinen aikapiste | ↑ Takaisin aikajanalle ↑ | Seuraava aikapiste → |
---|---|---|
Happivallankumous ja aitotumalliset 300 milj. v aiemmin |
Etelä-Etelä-Suomen kallioperä muodostuu 20 milj. v myöhemmin |