Siirry suoraan sisältöön

Tulivuorisaaria Etelä-Suomessa

1 900 miljoonaa vuotta – 1,9 kilometriä

Etelä-Suomessa on vilkasta saarikaaritulivuoritoimintaa, samanlaista kuin Filippiineillä nykyään. Tulivuoritoiminnan merkit ovat edelleen nähtävissä kallioperämme amfiboliiteissa. Lisäksi Aitolahden hiilipussit (Corycium enigmaticum eli “arvoituksellinen pikkupussi”) syntyvät. Näitä pidettiin aikoinaan maailman vanhimpina fossiileina. Nyt tiedetään, että ne ovat syanobakteereja muistuttavia mikrofossiileja.

Saarikaari syntyy raskaan merellisen laatan törmätessä kevyempään mannerlaattaan ja painuessa sen alle. Merellinen laatta subduktoituu ja alkaa lopulta sulamaan syvällä maan alla. Syntynyt magma pursuaa rakovyöhykkeitä pitkin ylös ja muodostaa tulivuorisaaria.

Saarikaaria muodostuu

Suomen geologia muistutti 1900 miljoonaa vuotta sitten Kaakkois-Aasian dynaamista geologiaa. Useita saarikaa­ria liikkui kohti pohjoisessa sijaitsevaa mikromannerta. Nämä saarikaaret olivat syntyneet kahden merellisen laatan törmätessä, jolloin raskaampi laatta työntyi toisen laatan alle eli subduktoitui ja alkoi sulaa. Tämä kivisula pyrki ylöspäin rakovyöykkeitä pitkin, jolloin muodostui kaari tuliperäisiä saaria. Kun myöhemmin saarikaaret törmäsivät mantereeseen, syntyi ns. Svekofenninen pääalue, johon Etelä-Suomi kuuluu. Useimmat saarikaarten enti­sistä vulkaniiteista ovat nykyisessä asussaan metamorfoosin läpikäyneitä, uudelleen­ kiteytyneitä amfiboliitteja, joista monet ovat vuorijonon synnyn yhteydessä poimuttuneet.

Osasta näitä kiviä voi erottaa alkuperäisiä vulkaanisia raken­teita. Osa saarikaaren magmoista purkautui meren alla, jolloin laavavirtoihin syntyi suu­ren lämpötilaeron vuoksi jäähtymiskuori, jonka sisällä laava virtasi. Syntyneiden ”Laa­vaputkien” eroosioleikkaukset olivat tyynyn muotoisia, minkä perusteella näitä laavoja kutsutaan tyynylaavoiksi. Saariston eteläosissa on muitakin merkkejä muinaisesta vulkaanisesta aktiivisuudesta, kuten amfiboliitit ja osa niin kutsutuista happamista gneisseistä.

Eri kivilajeja

Amfiboliitti on metamorfoitunut vulkaaninen kivilaji, joka on suhteellisen helppo tun­tea kallion pinnasta. Se koostuu pääosaksi kahdesta mine­raalista, amfibolista ja plagioklaasista, joista edellinen erottuu rapautuneella kalliopin­nalla mustana jälkimmäisen ollessa valkoista. Kiven rakenteesta saa kuvan kuvittelemalla tummaa fariinisokeria ja valkoista sokeria sekoitettuina toisiinsa. Vulkaanisperäinen hapan gneissi on usein hienorakeista (raekoko alle millimetrin) ja väriltään vaaleaa. Plagioklaasin ja kvartsin ohella siinä on usein vähäisempi määrä tummia mineraaleja. Vulkaniittien alla olleet magmasäiliöt kitey­tyivät erityyppisinä syväkivilajeina kuten gabroina, dioriitteina ja tonaliitteina.

Saarikaaren kivilajit erodoituivat samalla, kun saarikaaren vulkaaninen aktiivisuus jatkui. Saarikaarilta erodoitunut aines ker­rostui mereen yhdessä mantereelta peräisin olevan aineksen kanssa.

Meriin kerrostui myös karbonaattisedimenttejä. Karbonaatteja muodostui, kun vulkaanisen kaaren erodoituessa vapautuva kalsium ja tulivuoritoiminnan vapauttama hiilidioksidi reagoivat. Myös syanobakteereilla eli ’sinilevillä’ saattoi olla osuutensa karbonaattien saostumisessa. Pohjois-­Suomen Tervolan noin 2000 miljoonaa vuotta vanhat dolomiitti­stromatoliitit kerrostuivat syanobakteerien sitomina. Myöhemmin karbonaattisedimentit muut­tuivat metamorfoosin myötä uudelleenkiteytyneiksi kalkkikiviksi eli mar­moreiksi. Paraisten kalkkikivilouhos on paras paikka Lounais-Suomen marmorien tarkasteluun.


Navigointi
← Edellinen aikapiste ↑ Takaisin aikajanalle ↑ Seuraava aikapiste →
Happivallankumous ja aitotumalliset
300 milj. v aiemmin
Etelä-Etelä-Suomen kallioperä muodostuu
20 milj. v myöhemmin