4 miljoonaa vuotta – 4 metriä
Ardipithecus ramidus oli varhainen pystyasennossa kulkenut apinaihminen. (Roman Uchytel)
Etiopian apinaihminen (Ardipithecus ramidus) vaeltaa jo kahdella jalalla Afrikassa. Pohjois-Amerikassa on murmelia muistuttavia sarvekkaita jyrsijöitä.
Pystykävely kehittyy
Etiopianapinaihminen (Ardipithecus ramidus), lempinimeltään Ardi, eli Itä-Afrikassa noin 4,4 miljoonaa vuotta sitten. Se kuvattiin tieteelle uutena lajina vuonna 1994. Ardi-nimen sai erityisen hyvin säilynyt fossiilinen luuranko, jonka kuvaus julkaistiin vuonna 2009. Löydettyjen fossiilien luuston rakenteen perusteella tutkijat päättelivät, että Ardi oli nykyihmisen sukulaislajeista yksi ensimmäisistä, joka osasi kävellä kahdella jalalla. Laji on mielenkiintoinen myös siksi, että se eli hyvin lähellä sitä hetkeä, jolloin lopulta nykyihmiseen ja simpansseihin johtavat kehityslinjat erosivat toisistaan noin 6 miljoonaa vuotta sitten.
Pystykävelyn kehittymiseen liittyy edelleen monia ratkaisemattomia arvoituksia. Ihminen on ainoa kädellinen, joka pystyy pitkiä aikoja kävelemään vartalo suorana ja ojennetuin polvinivelin. Simpanssilajit ja gorilla kykenevät jossain määrin kävelemään, mutta vain vaivalloisesti polvet koukussa ja selkä kyyryssä. Pystykävelyyn liittyviä rakenteita säilyneissä fossiileissa ovat esimerkiksi pitkät takaraajat, lantion pyöristyminen, sillaksi kaartuva ja takaa vahvan kantaluun tukema jalkaterä ja varpaiden rakenne.
Pystykävelyllä on kiistattomia energiataloudellisia etuja: kahdella jalalla pystyssä kulkeva ihminen kuluttaa liikkumiseensa noin puolet vähemmän energiaa kuin nelinkontin etenevä samankokoinen ihmisapina. Savannin kovassa auringonpaahteessa pystykävelijään kohdistuu pienempi säteilyrasitus kuin neljällä raajalla liikkuvaan. Ehkä suurin pystykävelyn etu liittyy kuitenkin erilaisten taakkojen kantamiseen. Avuttomien jälkeläisten kantaminen pitkiä matkoja tai suurten ruokamäärien kuljettaminen pesäluolaan sujuu tehokkaammin pystykävelyllä kuin nelinkontin. Pystykävelyn myötä vapautuneista käsistä oli toki paljon myöhemmin hyötyä myös työkalujen valmistuksessa.
Plioseeni
Plioseeniepookki 5,3 – 2,6 miljoonaa vuotta sitten alkoi, kun Atlantin ja Välimeren välille aukesi jälleen yhteys Gibraltarin salmen kautta, ja Välimeri täyttyi veden tulviessa suurena virtana Atlantista Välimeren altaaseen. Välimeren alueella, esimerkiksi Sisilian geologisissa kerrostumissa, on nähtävissä tämä nopea ympäristönmuutos. Myös Beringin salmi Pohjois-Amerikan ja Euraasian mantereiden välillä aukesi Plioseenin aikana, mikä mahdollisti merieliöstön siirtymisen pohjoisen Tyynenmeren ja Jäämeren välillä. Ilmasto viileni ja ilmaston vaihtelevuus lisääntyi, vaikka lämpötilat olivat edelleen nykyistä lämpimämpiä. Arot, aavikot, havumetsät ja tundra valtasivat alaa.
Alkuihmisen kehityksessä otettiin Plioseenin aikana tärkeitä askelia, kun Afrikassa kehittyi lukuisia Australopithecus ja Paranthropus sukujen hominiinilajeja. Epookin muuhun eläimistöön kuului mm. jättiläislaiskiainen ja sarvekkaat jyrsijät Amerikassa ja kolmivarpainen Hipparion-hevonen Euroopassa sekä erilaiset sapelihammaskissat ja norsun sukuiset eläimet. Epookin lopulla muodostui Panamankannas Etelä- ja Pohjois-Amerikan välille, millä oli suuri vaikutus sekä Amerikkojen eliöstöön, että koko maapallon ilmastoon.
| ← Edellinen aikapiste | ↑ Takaisin aikajanalle ↑ | Seuraava aikapiste → |
|---|---|---|
| Itä-Afrikka kuivuu savanniksi 2 milj. v aiemmin |
Nykyinen jääkausivaihe alkaa 1 milj. v myöhemmin |