Eläinten kirjo kasvaa

541 miljoonaa vuotta – 541 metriä

Jopa kahden metrin mittainen Anomalocaris oli kambrikauden jättipeto. (Walter Myers)

Eläimet monimuotoistuvat nopeasti. Merten happipitoisuus on nousemassa, saalistajia kehittyy ja monille eläinryhmille, kuten trilobiiteille, kehittyy kova kuori, mikä mahdollistaa niiden säilymisen fossiileina. Suurin osa nykyisistä eläinten pääryhmistä, kuten selkäjänteiset, syntyy. Tätä monimuotoistumista kutsutaan kambrikauden räjähdykseksi. Lounais-Suomea peittävät matalat meret.

Kambrikausi

Kambrikauden alussa merieläinten monimuotoisuus lisääntyi räjähdysmäisesti. Useille eläinlajeille kehittyi kova kalkkikuori ja kyky liikkua. Meriin kehittyi myös erilaisia petoja. Nopeaan monimuotoistumiseen saattoivat johtaa, muiden syiden ohella, happipitoisuuden nousu sekä nopeasti kiihtynyt petojen ja saaliiden välinen kilpavarustelu.

Suurin osa nykyisistä eläinkunnan pääjaksoista kehittyi noin 20 miljoonan vuoden kuluessa. Pääjaksoja ovat esimerkiksi niveljalkaiset, nilviäiset ja selkäjänteiset. Samalla kehittyi myös pääjaksoja, jotka kuolivat myöhemmin sukupuuttoon. Uusien eläinryhmien runsauden ja muotokirjon takia puhutaankin usein kambrikauden räjähdyksestä. Tyypillisiä kambrikauden merien niveljalkaisia olivat trilobiitit. Näitä saalisti metrin mittainen oman aikansa jättiläispeto, Anomalocaris, joka otti saaliseläimet kiinni kahden päästä lähtevän ulokkeen avulla ja murskasi ne pyöreän suulevyn voimalla. Myös rakenteeltaan hyvin erikoisia lajeja on löydetty, esimerkiksi Hallucigenia, joka oli ehkä varhainen käsnäjalkainen, sekä Opabinia, jolla oli viisi sienenmuotoista silmää ja merkillinen päälonkero.

Useille eläinlajeille kehittynyt kova kalkkikuori edesauttoi niiden säilymistä fossiileina. Suuri osa kambrikauden eläinryhmiä koskevista tiedoista on saatu Burgess Shalen vuonna 1909 löytyneistä fossiilikerrostumista Kanadan Kalliovuorilta. Burgess Shalen fossiileissa on jäljellä myös hentoja ulokkeita, mikä kertoo poikkeuksellisen hyvistä säilymisolosuhteista. Kambrikautisia fossiiliesiintymiä on sittemmin löytynyt Kanadan ohella myös muilta alueilta, esimerkiksi Kiinasta.

Lounais-Suomea peitti laajeneva matala meri. Tämän vaiheen kerrostumat ovat säilyneet hyvin esimerkiksi Virossa ja Venäjällä, mutta Suomesta nämä kerrostumat ovat pääosin kuluneet pois ja niitä löytyy vain kallioperämme raoista. Suomi oli osa pientä Baltian mannerta, ja oli etenemässä kohti päiväntasaajaa.

Huom! Paleontologiasta, taksonomiasta ja systematiikasta löytyy lisätietoa vielä erillisestä artikkelista.