Siirry suoraan sisältöön

Linnunrata

8 650 miljoonaa vuotta – 8,7 kilometriä

Linnunrata näkyy Maasta taivaan halki kulkevana vaaleana alueena. (S. Bruner / ESO)

Linnunradan kiekko syntyy. Ensimmäiset kolmannen sukupolven tähdet (Pop. I) syntyvät. Näillä tähdillä on mahdollisuus synnyttää ympärilleen Maankaltaisia planeettoja. Aurinkokunnan syntyyn on vielä neljä miljardia vuotta.

Linnunradan kiekko ja uusimmat tähdet

Linnunrata koostuu erilaisista rakenneosista. Vanhimmat osat, pallomaiset tähtijoukot ovat lähes yhtä vanhoja kuin maailmankaikkeus. Linnunradan paksu kiekko ja keskuspullistuma ovat seuraavaksi vanhimpia. Nuorin osanen on Linnunradan ohut kiekko. Kunkin osan syntyminen kesti miljardeja vuosia. Linnunradan eri osat voidaan erotella toisistaan esimerkiksi tähtien avaruusnopeuksien ja metallisuuksien perusteella.

Linnunradan ohut kiekko oli syntymässä 8,65 miljardia vuotta sitten. Ohuen kiekon tähdet ovat kolmannen sukupolven tähtiä, joista tähtitieteessä käytetään merkintää Populaatio I. Näistä tähdistä löytyy jo erilaisia alkuaineita siinä määrin, että maankaltaisten planeettojen synty niiden ympärille on mahdollista. On oleellista, että vetykaasun lisäksi ympäristössä on saatavilla riittävästi jäitä, rautaa ja silikaatteja. Aurinkomme on populaatio I:n tähti. Linnunradassa syntyy edelleenkin tähtiä.


Navigointi
← Edellinen aikapiste ↑ Takaisin aikajanalle ↑ Seuraava aikapiste →
Tähtipurkausgalaksit
1680 milj. v aiemmin
Galaktiset superjoukot
950 milj. v myöhemmin