Ilari Sääksjärvi & Timo Vuorisalo

 

Nykyihminen (Homo sapiens) on yksi maapalloa asuttavista miljoonista eläinlajeista. Olemme kehittyneet lajina nykyisenlaiseksi satoja miljoonia vuosia kestäneen evoluution tuloksena. Eläinkunnassa nykyihminen kuuluu selkäjänteisten pääjaksoon (Chordata), jonka lajit asuttivat maapallon meriä jo kambrikauden aikana, yli 500 miljoonaa vuotta sitten. Selkäjänteisten pääjaksossa meidät voidaan edelleen luokitella nisäkkäiden luokkaan (Mammalia) ja kädellisten lahkoon (Primates). Lahko kädelliset on yksi lajirikkaimmista nisä- käslahkoista. Siihen kuuluvat ihmisen rinnalla esimerkiksi Afrikan ja Kaakkois-Aasian suuret ihmisapinat sekä Madagaskarin saarella asuvat puoliapinat. Kaikille kädellisille yhteinen tuntomerkki on tarttumakykyiset raajat, joiden peukalo tai isovarvas voi koskettaa muita sormia tai varpaita.

Monet ajattelevat vielä nykypäivänäkin virheellisesti, että ihminen on kehittynyt simpanssista. Näin ei luonnollisesti ole, vaikka simpanssi onkin meille läheistä sukua. Ihmisellä ja simpanssilla on ollut yhteinen kantamuoto, joka eli Afrikassa noin 6 miljoonaa vuotta sitten. Ihmiseen ja simpanssiin johtavat kehityslinjat erosivat toisistaan, ja sittemmin molemmat lajit ovat kehittyneet omiin suuntiinsa. Ihmisen evoluution kannalta erityisen mielenkiintoinen aikaväli onkin viimeiset 6 miljoonaa vuotta. Se on tavattoman lyhyt aika eliökunnan historiassa, mutta meidän kannaltamme erityisen kiinnostava. Maailmassa työskentelee satoja tutkijoita, jotka yrittävät etsiä tietoa oman evoluutiomme tapahtumista sen jälkeen, kun lopulta nykyihmiseen ja simpanssiin johtavat sukupuun haarat lähtivät eriytymään toisistaan ja haaroittumaan edelleen. Kansainvälisissä tiedelehdissä julkaistaan viikoittain uutta tietoa eri puolilta Afrikkaa, Eurooppaa ja Aasiaa löytyneistä fossiileista, jotka edustavat omaa lajiamme tai jo sukupuuttoon kuolleita sukulaisiamme.

Apinaihmis- ja ihmislajifossiilit ovat usein vain pieniä luunsiruja tai yksittäisiä hampaita. Nykytekniikoilla niistä voidaan kuitenkin tehdä mielenkiintoisia johtopäätöksiä. Esimerkiksi isotooppianalyyseillä voidaan tehdä varsin yksityiskohtaisia päätelmiä lajien käyttämästä ravinnosta. Löydöistä, jotka ovat peräisin viimeisten kymmenien tuhansien vuosien ajalta, on nykymenetelmien avulla mahdollista eristää jopa lajien DNA:ta. Esimerkiksi nykyihmisen (Homo sapiens) ja neandertalinihmisen (Homo neanderthalensis) välistä suhdetta on voitu selvittää morfologian lisäksi myös DNAtutkimusten avulla – vaikka neandertalinihminen kuoli sukupuuttoon jo noin 28 000 vuotta sitten. Molekyylitutkimusten avulla on esimerkiksi selvinnyt, että nykyihminen ja neandertalinihminen risteytyivät keskenään noin 70  000 vuotta sitten, ja saivat lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä.

Ihmisen evoluution kannalta tärkeitä apinaihmis- ja ihmislajifossiileita on löytynyt lähinnä Afrikan mantereelta, erityisesti sen itäosista. Afrikkaa voidaan siis hyvällä syyllä kutsua ihmisen kodiksi tai kehdoksi – esi-isämme ja -äitimme ovat sieltä lähtöisin. On kuitenkin tärkeätä huomata, että kaikki löydetyt apinaihmis- ja ihmislajifossiilit eivät edusta omaan kehityslinjaamme kuuluneita lajeja – suurin osa niistä kuoli sukupuuttoon jo kauan sitten. Nämä fossiilit edustavat siis jo päättyneitä kehityslinjoja. Ihmisen evoluution kannalta erityisen mielenkiintoisia tapahtumia miljoonien vuosien kehityskulussa ovat esimerkiksi pystykävely, työkalujen valmistus, aivotilavuuden kasvu, puhekielen synty, tulen kesyttäminen ja erilaisten rituaalien suorittaminen. Viimeksi mainitusta saatuihin tulkintoihin liittyy suurta epävarmuutta. Ranskalaisesta Chauvet’n luolasta on löytynyt kivipaaden päälle asetettu luolakarhun kallo. Emme voi tietää, onko kyse varhaisesta karhukultista, lasten leikeistä vai yksinkertaisesti siitä, että luolan pohjalla lojunut kallo on haluttu siirtää pois jaloista.

Esimerkiksi pystykävelyn kehittymiseen liittyy edelleen monia ratkaisemattomia arvoituksia. Ihminen on ainoa kädellinen, joka pystyy pitkiä aikoja kävelemään vartalo suorana ja ojennetuin polvinivelin. Simpanssilajit ja gorilla kykenevät jossain mää- rin kävelemään, mutta vain vaivalloisesti polvet koukussa ja selkä kyyryssä. Pystykä- velyyn liittyviä rakenteita säilyneissä fossiileissa ovat esimerkiksi pitkät takaraajat, lantion pyöristyminen, sillaksi kaartuva ja takaa vahvan kantaluun tukema jalkaterä ja varpaiden rakenne. Pystykävelyllä on kiistattomia energiataloudellisia etuja: kahdella jalalla pystyssä kulkeva ihminen kuluttaa liikkumiseensa noin puolet vähemmän energiaa kuin nelinkontin etenevä samankokoinen ihmisapina. Savannin kovassa auringonpaahteessa pystykävelijään kohdistuu pienempi säteilyrasitus kuin neljällä raajalla liikkuvaan. Ehkä suurin pystykävelyn etu liittyy kuitenkin erilaisten taakkojen kantamiseen. Avuttomien jälkeläisten kantaminen pitkiä matkoja tai suurten ruokamäärien kuljettaminen pesäluolaan sujuu tehokkaammin pystykävelyllä kuin nelinkontin. Pystykävelyn myötä vapautuneista käsistä oli toki paljon myöhemmin hyötyä myös työkalujen valmistuksessa.

Etiopianapinaihminen (Ardipithecus ramidus), lempinimeltään Ardi, eli Itä-Afrikassa noin 4,4 miljoonaa vuotta sitten. Se kuvattiin tieteelle uutena lajina vuonna 1994. Ardi-nimen sai erityisen hyvin säilynyt fossiilinen luuranko, jonka kuvaus julkaistiin vuonna 2009. Löydettyjen fossiilien luuston rakenteen perusteella tutkijat päättelivät, että Ardi oli nykyihmisen suku – laislajeista yksi ensimmäisistä, joka osasi kävellä kahdella jalalla. Laji on mielenkiintoinen myös siksi, että se eli hyvin lähellä sitä hetkeä, jolloin lopulta nykyihmiseen ja simpanssiin johtavat kehityslinjat erosivat toisistaan noin 6 miljoonaa vuotta sitten. Ihmisen sukulaislajit oppivat käyttämään työkaluja yli 3 miljoonaa vuotta sitten. Tutkijat ovat löytäneet jälkiä saaliseläinten (tai raatojen) nyljennässä käytetyistä työkaluista. Niitä hyödynsi ensimmäisenä mahdollisesti Australopithecus garhi-apinaihminen. Nykyihminen (Homo sapiens) kehittyi Afrikassa noin 200  000 vuotta sitten. Oma lajimme osasi hyödyntää työkaluja monipuolisesti ja harjoitti tutkimusten mukaan myös rituaaleja.

Siirtyminen Afrikasta muille mantereille on ihmislajien evoluution kannalta jännittävä tapahtuma. Homo erectus oli todennäköisesti ensimmäinen ihmislaji, joka lähti Afrikasta maailmaa valloittamaan noin 1,8 miljoonaa vuotta sitten ja vaelsi aina Kaakkois-Aasiaan asti. Nykyihminen jätti Afrikan noin 100 000 vuotta sitten. Tämän jälkeen se todennäköisesti risteytyi jonkin verran ainakin kahden muun Homo-suvun ihmislajin kanssa – ensin neandertalinihmisen kanssa ilmeisesti Lähi-idässä ja vähän myöhemmin toisen ihmislajin kanssa Altain vuoriston alueella Aasiassa. Altain vuoristossa asunut laji löydettiin vasta vuonna 2009, ja se on edelleen tieteelle kuvaamaton, siis ilman virallista lajinimeä. Samanaikaisesti Indonesian Floresin saarella asui hyvin pienikokoinen ihmislaji, Homo floresiensis. Sekin löytyi vasta muutamia vuosia sitten.