Kirsi Rajala

 

Planeettojen lisäksi lukuisia pienempiä taivaankappaleita, asteroideja, meteoroideja ja komeettoja, kiertää Aurinkoamme omilla kiertoradoillaan. Ensimmäiset isot asteroidit havaittiin 1800-luvun alussa. Näitä olivat Ceres, Pallas, Juno ja Vesta. Ceres on suurin näistä ja se on halkaisijaltaan 940 km. 1800-luvun lopulta alkaen asteroideja alettiin löytää useita joka vuosi. Nykyisin arvellaankin, että Marsin ja Jupiterin välissä sijaitsevalla asteroidivyöhykkeellä liikkuu yli miljoona asteroidia ja niitä havaitaan joka vuosi lisää. Meteoroidit ovat asteroideja pienempiä kivikappaleita ja usein ne ovatkin asteroideista tai komeetoista irronneita siruja. Suurin osa meteoroideista on myös peräisin asteroidivyöhykkeeltä, mutta ne voivat olla peräisin myös Marsista tai Kuusta. Komeetat eli pyrstötähdet puolestaan koostuvat jäästä ja pölystä.

Päivittäin maan ilmakehään saapuu arviolta 25 miljoonaa paljaalla silmällä erottuvaa meteoria eli tähdenlentoa. Meteorit syttyvät kitkan vaikutuksesta meteoroidin saapuessa Maan ilmakehään. Vain murto-osa meteoroidesta selviää ilmakehän läpi ja saavuttaa maan pinnan, milloin niitä kutsutaan meteoriiteiksi. Ennen avaruusteknologian kehittymistä, meteoriitit olivat pitkään ainoa tietolähde ulkoavaruuden kappaleiden koostumuksesta. Meteoriitteihin liittyvää tutkimusta, meteoriittitiedettä alettiin harjoittaa 1800-luvun alussa.

Maan alkuaikoina meteoriittipommitus esti elämän kehittymisen maapallolla. Viimeisin koko maapalloa ravistellut meteoriitin aiheuttama suurtuho tapahtui noin 65 miljoonaa vuotta sitten, kun Jukatanin niemimaalle iskeytyi meteoriitti. Todisteena tapahtumasta on halkaisijaltaan 170 km laaja Chicxulub-kraatteri. Törmäyksen seurauksena maapallon ilmasto muuttui dramaattisesti ja yli puolet maapallon eliöistä, mukaan lukien dinosaurukset, kuolivat sukupuuttoon. Suuria, maapallonlaajuisen katastrofin aiheuttavia meteoriitteja osuu maahan erittäin harvoin. Aurinkokunnassamme on kuitenkin yhä useita maapalloa mahdollisesti uhkaavia kappaleita, joita etsitään ja niiden ratoja seurataan jatkuvasti. Tunnetuin seuratuista kohteista lienee Halleyn komeetta, joka kiertää aurinkoa 75–76 vuoden sykleissä ja aina ajoittain ohittaa maan.

Maanpinnan törmäyspaikoilta voidaan löytää vain pieniä meteoriitteja tai meteoriitin kappaleita. Niiden liike-energia on vä- hentynyt riittävästi kappaleen läpäistessä ilmakehän, jotta rakenne on pysynyt kasassa. Meteoriitit luokitellaan koostumuksensa mukaan rautanikkeli-, kivirauta- ja kivimeteoriitteihin (kondriitit ja akondriitit). Mikäli meteoriitti löydetään hyvin pian meteorihavainnon jälkeen putoamispaikalta sitä kutsutaan pudokkaaksi. Pian putoamisen jälkeen löydetyissä kivimeteoriiteissa on musta sulamispinta, joka kuluu ajan myötä. Rautaa sisältävien meteoriittien pinta on usein ruosteinen. Ne myös painavat noin kolme kertaa enemmän kuin tavalliset kivet ja niiden pinta on magneettinen.

Suuret meteoriitit säilyttävät ilmakehän läpi tullessaan suurimman osan alkuperäisestä liike-energiastaan, mikä johtaa impaktiräjähdykseen, jossa muodostuu murskautunutta, shokkimetamorfoosin läpikäynyttä kiviainesta ja meteoriittikraattereita. Alkuperäinen meteoriittiaines hajoaa impaktiräjähdyksessä ja sekoittuu ympäröivään maaperään tai kulkeutuu pois törmäyspaikalta räjähdyksessä muodostuvan savun ja tuhkan mukana.

Meteoriittikraatterit ovat meteoroidien tai asteroidien aiheuttamia. Kaikki kraatterit eivät kuitenkaan ole meteoriittien aiheuttamia, vaan itse asiassa suurin osa Maan kraattereista on syntynyt tulivuorenpurkausten yhteydessä. Toisaalta monet meteoriittikraatterit jäävät löytymättä, koska niiden rakenteet ovat kuluneet aikojen kuluessa tai jääneet maa-aineksen ja sedimentaatiokerrosten peittoon. Ainoastaan nuoret kraatterit erottuvat helposti ympä- ristöstä. Meteoriittien aiheuttamia kraattereita tunnetaan maapallolla vain noin 200. Ne ovat huomattavasti yleisempiä Kuun, Merkuriuksen, Marsin ja monen muun taivaankappaleen pinnalla, joilla ei ole ilmaja vesikehää, jotka aiheuttavat eroosiota. Tällöin kraatterit ovat maljan mallisia ja usein niissä on isostaattisesti muodostunut kohouma keskellä.

Miten usein sitten meteoriitteja iskeytyy maaperään? Arviona voidaan esittää, että yli sata grammaa painavia meteoriitteja tulisi iskeä Suomen kokoisen alueen maaperään noin 19 kappaletta vuodessa. Niiden löytyminen on kuitenkin sattumankauppaa, sillä useimmat niistä todennäköisesti vajoavat suoperäiseen maastoon tai vesistöihin. Lisäksi päivänvalossa meteoreja on hyvin vaikea havaita.

Suomen alueelta onkin löydetty vain 13 meteoriittia viimeisten 200 vuoden aikana. Meteoriittikraattereita on löydetty kymmenen. Suomen tunnetuin meteoriitin törmä- yksestä aiheutunut kraatteri on Lappajärvi, joka on halkaisijaltaan 17 km. Lappajärven kraatteri syntyi noin 73 miljoonaa vuotta sitten, kun halkaisijaltaan 500 m oleva meteoriitti iskeytyi maahan.