Aikavaellus on kehitetty Turussa

Turun aikavaellus on toteutettu vuonna 2011, ensimmäisenä maailmassa. Aikavaelluksen ovat ideoineet Turun yliopistossa astrobiologiaa opettavat dosentit Harry ja Kirsi Lehto. Vaellusreitin toteuttamiseen osallistui noin kymmenen tutkijaa ja opettajaa Turun Yliopistosta ja Åbo Akademista. Turun ja Kaarinan kaupungit osallistuivat reitin suunnitteluun ja toteuttamiseen maastossa ja reitin kivet on lahjoittanut Palin Granit Oy. Hanketta ovat rahoittaneet Varsinais-suomen liitto, Turku 2011 säätiö, Jenny ja Antti Wihurin säätiö, K.H. Renlundin säätiö ja Suomen kulttuurirahasto. Nykyään reittiä ylläpitää Aikavaellus ry.

Paljon mielenkiintoa ulkomailla!

Aikavaellus on saanut innostuneen vastaanoton maailmalla. Aikavaellusta esiteltiin kansainvälisissä kokouksissa kesällä 2011, joissa se sai osakseen postiivista huomioita. Turun aikavaelluksen pohjalta on toteutettu/toteutetaan aikavaellukset myös Australian Brisbaneen ja Viron Tartoon. Aikavaellus-konsepti on käynnissä olevan “Euroopan Astrobiology Campus” ERASMUS-hankeen tiedotus- ja opetusmuoto.

Vuonna 2014 käynnistynyt ERASMUS+ ohjelma, johon osallistuu kymmenen yliopistoa Euroopan eri maista. Tutustu opetustarjontaan sivulla astrobiology-campus.eu

Time Trek Tarto

Uusi Aikavaellus on rakenteilla Tarton yliopistoon, observatorion vierailijakeskuksen ja uuden Luonnontieteellisen museon yhteyteen!